Uskomme sinuun - Usko sinäkin, nuorten opas

Tilapäisesti loppunut

Uskomme sinuun - Usko sinäkin, nuorten opas

Hinta
1,20 €
Saatavuus
Varastossa

Tuotekuvaus

Uskomme sinuun – usko sinäkin. Eväitä elämään ja tahtoa selviytymiseen. Lastensuojelun käsikirja nuorilta nuorille.

Käsikirja on tarkoitettu nuorille, jotka on sijoitettu asumaan syntymäkotinsa ulkopuolelle.

Käsikirjan ovat alun perin suunnitelleet Selviytyjät–tiimin nuoret, jotka toimivat lastensuojelun kehittäjinä Pesäpuu ry:ssä vuosina 2008–2018. Pesäpuu ry:n työ tähtää siihen, että jokainen sijoitettu lapsi ja nuori voi hyvin, saa äänensä kuuluville ja pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä.

Vuonna 2010 järjestettiin Minä Selviydyn –foorumi, jonne saapui yli 30 sijaishuollossa olevaa nuorta. Foorumin jälkeen Selviytyjät-tiimi viimeisteli käsikirjan yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Yhteistyökumppaneina toimivat lapsiasiavaltuutettu (2004-2014) Maria Kaisa Aula ja hänen toimistonsa,  lastensuojelun Keskusliitto sekä Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Nuorten foorumit ovat vakiintuneet ja niitä on järjestetty jo useita kymmeniä.

Vuonna 2021 opasta on ollut mukana päivittämässä viidestä nuoresta koostuva kehittäjäryhmä. Kirjassa olevat sitaatit ovat lainauksia v. 2010 toteutetun foorumin nuorilta, Selviytyjät-tiimiltä sekä käsikirjaa päivittämässä olleilta nuorilta.

Kirjassa käsitellään mitä lastensuojelu tarkoittaa, mitä lastensuojelulaissa sanotaan ja mitä oikeuksia ja velvollisuuksia nuorella on. Kirjassa käydään  yksityiskohtaisesti läpi myös mikä on sosiaalityöntekijän rooli, kuinka omaan perheeseen pidetään yhteyttä ja miten esimerkiksi asiakassuunnitelmapalavereissa toimitaan. Oman osansa ovat saaneet myös ruokailuun ja uneen liittyvät asiat.

Oppaan ulkoasu uudistui vuoden 2021 painokseen merkittävästi, mutta mikä tärkeintä oppaaseen lisättiin nuorten näkökulmasta tärkeitä teemoja, kuten mielen hyvinvointi, päihteet, seksuaalisuus ja omat rajat. Nuoret ovat antaneet panoksensa oppaaseen kokemustensa kautta sekä upeiden kuvitusten ja tekstien muodossa. Uusi painos on Pesäpuu ry:n tuottama.


Voit myös ladata käsikirjan maksutta (2021 uudistettu suomenkielinen painos), Pesäpuu ry

Käsikirja ruotsiksi (käännösvuosi 2022)

Käsikirja on saatavilla vain suomeksi ja ruotsiksi. Käsikirjan aiempi vuoden 2018 versio löytyy sähköisenä verkkoversiona myös englanniksi:
Käsikirja englanniksi (2018 painos: Selviytyjät-tiimi (toim.) Pesäpuu ry & Lastensuojelun Keskusliitto. 2011.)

Tarkka tuotekuvaus


Toimituskulut

TOIMITUS ORGANISAATIOILLE
7,00 €
Posti toimittaa tilauksen ovelle toimitusosoitteeseen tai PL-osoitteeseen.
TOIMITUS YKSITYISHENKILÖILLE
5,00 €
Postin toimitusehtojen mukaan tilaus lähetetään paketin koosta riippuen joko valitsemaanne postitoimipaikkaan tai pakettiautomaattiin tai se toimitetaan kotiin päiväjakelun mukana.
TULEN HAKEMAAN TUOTTEET JYVÄSKYLÄN TOIMISTOLTA
0,00 €
Sovittava hausta ennen noutoa, toimisto@pesapuu.fi, 014 332 2500

 

 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 

 

 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 

Lahjakortti